Artikkeli on julkaistu 21.2.2021

Koronarajoitusten aikaan liittoon on tullut poikkeuksellisen paljon apurahoihin liittyviä kyselyitä. Etenkin on pyydetty tietoa apurahojen hakemisesta. Kulttuuriapurahoja myöntävät lähinnä valtio ja yksityiset säätiöt, ja niiden sivuilla on paljon hyödyllistä tietoa hakemisesta. Tein yhteenvedon niistä asioista, jotka on minusta erityisen tärkeää ottaa huomioon.

Myöntäjän hakuohjeet ja niihin istuva työsuunnitelma

Apurahan myöntäminen perustuu yleensä hakijan esittämään työsuunnitelmaan, ja hakemus perustuu myöntävän tahon hakuohjeisiin. Siksi kannattaa ensin perehtyä ajatuksella hakuilmoitukseen. Siinä kerrotaan, kenelle apurahoja myönnetään, mihin tarkoituksiin ja onko niissä jotain rajoituksia, kuten esimerkiksi euromääräisiä tai alueellisia rajauksia. Näin voi hahmottaa, kuuluuko kohderyhmään vai ei. Ennen kuin alkaa laatia hakemusta, kannattaa selvittää, myönnetäänkö apurahoja työskentelyyn, kuluihin vai molempiin, ja ovatko laitehankinnat ja työtilat haun piirissä. 

On hyvin tavallista, että apurahoja myönnetään vain hakuajan jälkeisiin hankkeisiin, mutta ei käynnissä oleviin tai jo toteutuneisiin hankkeisiin. Ainakin rahastot ja säätiöt julkaisevat sivuillaan aiemmin myönnettyjä apurahoja. Niistä näkee, millaisiin hankkeisiin apurahoja on myönnetty ja minkä suuruisina. Näitä kannattaa tutkailla. Jos jotain jää epäselväksi, kannattaa olla yhteydessä myöntävään tahoon.

Jos hanke, johon haet apurahaa, on iso, on yleensä hyvä, jos voi osoittaa, että hankkeelle on muutakin rahoitusta kuin haettava apuraha. Se osoittaa, että on harkinnut hankkeen kokonaisuutta ja miettinyt realistisesti, miten sen saa toteutettua. In kind tarkoittaa resurssia, joka on käytettävissä ilman maksua. Sekin tulee yleensä kirjata, vaikka rahaa ei liikukaan. Tällaisia ovat esimerkiksi talkootyö tai oman kaluston tai tilan käyttö.

Hankkeen aukikirjoitus on tärkeää. Hyvä hakemus on looginen ja kertoo, kuka hakee, mitä aikoo toteuttaa, missä ja miksi. Hakemuksessa kannattaa kuvata, miksi hanke tulisi toteuttaa, mitä hanke merkitsee sinulle itsellesi tai antaako sen jotain laajemmin käännös- ja tulkkausalalle, eli mikä on hakemuksen niin sanottu pihvi. Ole riittävän konkreettinen: Jos kyseessä on opintomatka, kerro mikä on sen ohjelma sekä keitä tapaat, missä ja miksi. Jos kyseessä on seminaari tai konferenssi, kerro miksi se on ammatillisesti merkityksellinen. Mikäli myöntäjällä on omia tärkeitä tavoitteita, joita hanke sivuaa, kannattaa ehdottomasti selostaa, miten hanke palvelee niitä. 

Hyvää työsuunnitelmaa tukee realistinen talousarvio

Hyvä hakemus välittää halusi ja kykysi hankkeen toteuttamiseen, ja sillä on realistinen aikataulu. Työsuunnitelmaa tukee talousarvio, jossa on realistisesti arvioitu, mitä suunnitelman toteuttaminen maksaa. Siksi kannattaa selvittää hintoja, pyytää tarjouksia ja siten välttää sitä, että yliarvioi kuluja tai pyöristää yläkanttiin. Yleensä hankkeen arvioijilla on ymmärrys alan kulurakenteista ja he näkevät nopeasti, onko talousarvio todellinen vai fiktiivinen.

Ole ajoissa, kerää kaikki hakemukseen tarvittava materiaali

Hakemuksen tekoa ei kannata jättää viime tippaan. Monilla rahastoilla ja säätiöillä on omat hakupohjansa, joihin hakemus pitää osata taivuttaa. Kannattaa käyttää tarpeeksi aikaa, jotta hahmottaa sen, miten eri kohtiin vastataan järkevästi. Toisinaan hakemukseen pyydetään liitteitä: ansioluetteloa, lausuntoja ulkopuolisilta, suosituksia yms. Niiden pyytäminen ja hakemuksen päivittäminen vaatii oman aikansa. Esimerkiksi vanhentunut ansioluettelo tai ansioluettelo, josta näkee, että se on kirjoitettu jotain muuta tarkoitusta varten, antaa heti kuvan siitä, että hakija ei ole jaksanut vaivautua, että hakemus on yksi monien joukossa, spontaanisti laadittu. Toisinaan isoilla myöntäjillä voi olla viimeisenä hakupäivänä verkkosivuilla ruuhkaa. Ei ole hyvä täyttää hakemusta viime tipassa peläten, että hakuaika ennättää mennä umpeen.

Eräitä erityistilanteita

Mikäli apurahaa haetaan työryhmälle, on kaikki ryhmän jäsenet esiteltävä ja liitettävä mukaan heidän ansioluettelonsa sekä tieto siitä, kuka on hankkeen vetäjä, miten apuraha jakautuu ryhmän kesken, ja mikä on ryhmän työnjako.

Jos olet palkkatyössä, kannattaa kertoa, otatko vapaata työstäsi. Usein apurahojen myöntäjillä on ehtoja muihin tuloihin liittyen. 

Jos saat apurahaa, huomioi, miten ja milloin käyttö raportoidaan

Mikäli saat apurahan, kannattaa perehtyä, miten ja milloin hankkeesta tulee raportoida. Sen pohjalta kannattaa miettiä, mitä tietoja pitää kerätä tulevaa raporttia varten. Mikäli apurahan käytön suhteen tulee muutoksia, kannattaa kysyä apurahan myöntäjältä, miten se muutoksiin suhtautuu. Kaiken kaikkiaan kannattaa miettiä sitä, että sinulla on prosessi hyvin hoidossa ja hallinnassa alusta loppuun saakka. 

Apurahatyön suhde työttömyysturvaan

Apurahatyö, kuten jo todettiin, ei muodosta työsuhdetta eikä se ole palkkatyötä. Se on työsuhteen ulkopuolella tehtävää työtä, joka on kuitenkin esimerkiksi palkansaajan työttömyysturvan kannalta hyväksyttävä syy olla pois työmarkkinoilta eli olla aktiivisesti etsimättä työtä.

Vakuutukset kuntoon

Lopuksi suositan vielä tarkistamaan vakuutukset. Apurahansaajan kannattaa huolehtia siitä, että on vakuutettu. Maatalousyrittäjien ja apurahansaajien eläkelaitos Mela vakuuttaa kaikki yli 4 kk kestävät apurahat. Usein apurahojen kesto on alle 4 kk, ja siten ne ovat muun muassa tapaturmavakuutuksen ulkopuolella. Pienempienkin apurahojen yhteen niputtamisen osalta vakuuttaminen voi tulla kyseeseen, jos rahat on myönnetty samaan projektiin. Tulkinnat tekee Mela. Vakuuttamisesta lisätietoa saa Melan sivuilta osoitteesta www.mela.fi/fi/apurahansaajat.

Apuraha kirjan käännöspalkkiona 

Aika ajoin tulee kysymyksiä siitä, miten pitäisi suhtautua, kun kustantaja toteaa, että sillä ei ole varaa maksaa käännöspalkkiota, mutta että se lupautuu tueksesi, mikäli haet apurahaa jostain muualta. Kysymys on ongelmallinen, koska tietysti käännöspalkkio on korvaus tehdystä työstä, mutta vielä oikeammin kääntäjä luovuttaa käännöstyönsä käyttöoikeuksia kustantajalle maksua vastaan. Perinteisesti käännöspalkkio on ollut korvaus siitä, että kääntäjä luovuttaa kustantajalle yksinoikeuden käännöksen julkaisemiseen painettuna kirjana. Käännöksen julkaisu e-kirjana, äänikirjana tai vaikka lehden jatkokertomuksena ovat omia julkaisujaan, joista tulisi sopia erikseen, mutta toisinaan näistä oikeuksista pyritään sopimaan samalla korvauksella. Palataan otsikon teemaan: Jos kustantaja ei mitään maksa, mikä järki siinä on, että sille siirtyisi mitään, varsinkaan useampia rahanarvoisia käyttöoikeuksia? Miksi kääntäjä luovuttaisi pois oikeuksia ilman että saisi hyödyntäjältä mitään vastiketta? Tai miksi joku kolmas, apurahan myöntäjä, maksaisi vastikkeen saamatta itse mitään oikeuksia?  

Jotkut pienet ja keskisuuretkin kustantamot rahoittavat käännöskirjahankkeitaan niin, että kustantamo käytännössä vaatii kääntäjää hakemaan käännöstyötä varten apurahaa. Tämän lisäksi kääntäjä saa nimellisen käännöspalkkion, jos sitäkään. ”Mikään ei kiellä toimimasta näin, mutta siitä huolimatta käännöstyön rahoittaminen pelkällä apurahalla ei ole millään muotoa terve ja hyväksyttävä toimintamalli. Vaikka kirjan kääntäminen ja julkaiseminen olisi kuinka tärkeä kulttuuriteko, kääntäjän ei kannata suostua järjestelyyn, jossa hän hankkii työn rahoituksen itse, mutta kustantamo korjaa kirjan mahdollisesti tuottamat voitot”, kirjoittaa Päkkilä osuvasti Kirjallisuuden kääntäjien selviytymisoppaassa (2013, 24). 

Käännöstyö voidaan toisinaan hyvin kustantaa osin tai jopa kokonaan kustantamon saamalla käännöstuella. Tämä on eri asia kuin kääntäjille tarkoitetut apurahat. Muun muassa EU myöntää kulttuuriohjelmansa puitteissa kustantamoille apurahoja kustantamiseen. Samoin Finnish Literature Exchange eli FILI myöntää kustantajille apurahoja esim. vähälevikkisen käännöskirjallisuuden kääntämisen edistämiseksi. Näissä tilanteissa kustantaja monesti hakee tukea yhteistyössä tietyn kääntäjän kanssa ja hakemukseen voidaan tarvita liitteeksi esim. kääntäjän ansioluettelo, käännössopimus ja hakemukseen voidaan vaatia myös kääntäjän allekirjoitus. Kyse on tällöin kuitenkin kustantajan hakema lisärahoitus, ei kääntäjän itsensä hankkima apuraha. Selvyyden vuoksi on hyvä korostaa myös, että jos kustantajan hakema tuki on tarkoitettu nimenomaan käännöstyöhön, on kohtuullista, että kustantamo silloin käyttää tukirahat kokonaisuudessaan käännöstyöhön – ja rahoittaa käännöstyötä myös omasta budjetistaan, jos tukisumma jää liian pieneksi (emt, 2013, 24). 

Jos kääntäjä omissa nimissään hakee apurahaa ja sen saa, on erikoista, että kolmannen asemassa olevalla kustantajalla olisi tässä relaatiossa mitään virallista roolia käännöksen käyttöoikeuksien osalta – tai muutenkaan.  

Neuvoisin kirjallisuuden kääntäjiä olemaan apurahoilla rahoitettujen käännösten osalta tarkkana, ettei käy niin, että kääntäjä tekee paitsi käännöstyön, myös hankkii käännösprojektin rahoituksen ja vastikkeetta – tai hyvin edullisesti – luovuttaa kustantajalle käännökseen liittyviä oikeuksia. Tätä valitettavasti tapahtuu, ja ilmiö saisi vähentyä.  

Artikkelin on kirjoittanut SKTL:n lakimies Karola Baran.