Artikkeli on julkaistu 18.12.2019.

Tämän artikkelin tarkoitus on selvittää kirjallisuuden käännöspalkkioiden perusteita erityisesti vasta-alkajille ja tarpeen mukaan kertaukseksi hieman kokeneemmillekin. Pääpaino on kirjallisuuden kääntämisen yleisimmässä palkkioperusteessa eli merkkipalkkiossa, mutta myös muut palkkioperusteet käydään läpi. Palkkiotasoa artikkeli ei käsittele, vaan mainitut palkkiosummat ovat esimerkkejä. Palkkiotasosta kertovat Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton (SKTL) kirjallisuudenkääntäjien jaoston eli ykkösjaoston vuosittain laadittavat palkkiotutkimukset, mutta nekin kertovat vain tulonsa ilmoittaneiden kääntäjien keskimääräisen palkkiotason.

1. Merkkipalkkio

Kirjallisuuden kääntämisen vallitsevana palkkioperusteena on ollut 2000-luvun alkuvuosista lähtien merkkipalkkio, joka soveltuu eri käyttötarkoituksiin ja tekstilajeihin kätevämmin kuin useimmat muut käytössä olevat palkkioperusteet kuten arkki, sivu, liuska, strippi, rivi, säe, provisio tai kokonaispalkkio. Merkkipalkkio ei sovi ensisijaiseksi palkkioperusteeksi aivan kaikkiin kirjallisuudenlajeihin (mm. näytelmiin, sarjakuviin ja runoihin), mutta silloinkin se on oiva apukeino palkkioiden määrittämiseen ja vertailuun.

1.1. Mikä merkki on

Käytännön syistä merkkipalkkiojärjestelmän palkkioyksikkö on 1 000 merkkiä. Palkkioista sopiminen ja niiden hahmottaminen on helpompaa, kun palkkiot ovat muotoa 15 euroa (per 1 000 merkkiä) kuin vaikkapa 1,5 senttiä (per 100 merkkiä) tai 0,015 senttiä (per merkki). Palkkioyksikkönä käytetty 1 000 merkkiä käsittää myös välilyönnit. Tämä on tärkeää – ja samalla ainoa tekninen yksityiskohta, joka merkkipalkkioita käytettäessä täytyy muistaa. Jos välilyönnit jätetään laskuista, tuhannesta merkistä tulee suomenkielisessä tekstissä vain noin 880 merkkiä ja kääntäjä menettää palkkiostaan toistakymmentä prosenttia. Suomea lyhytsanaisemmissa kielissä välilyöntien suhteellinen osuus on vielä suurempi. Siksi palkkioista sovittaessa on aina muistettava varmistaa, että sopimuksessa määritellään palkkioperusteeksi 1 000 merkkiä välilyönteineen.

Välilyöntien lisäksi merkeiksi lasketaan välimerkit, numerot, erikoismerkit, tarkkeelliset merkit jne. Useimmissa käännössopimuksissa määritellään, että palkkio koskee ”aakkosnumeerisia merkkejä ja välilyöntejä” ja viitataan lisäksi Unicode-standardiin. Unicode on tietokoneiden merkistöstandardi, joka sisältää suurimman osan maailman kirjoitetuissa kielissä käytetyistä merkeistä. Hieman yksinkertaistaen voi sanoa, että kaikki merkit, mitä tietokoneen näppäimistöllä on mahdollista kirjoittaa, ovat Unicode-merkkejä, ja kääntäjä saa niistä myös palkkion. Poikkeuksia ovat esimerkiksi sarkain- ja enter-näppäimen tekstiin jättämät koodit, pakotetut sivunvaihdot yms., jotka ovat pikemminkin tekstin muotoilukoodeja.

1.2. Tiedoston merkkimäärän laskenta

Tekstinkäsittelyohjelmat laskevat tekstin merkkimäärän paitsi nopeasti myös luotettavasti. Eri ohjelmien laskentatulosten erot ovat yleensä alle prosentin verran tiedoston kokonaismerkkimäärästä, millä ei ole mainittavaa vaikutusta työstä maksettavaan palkkioon. Käytännössä merkkimäärän näkee tekstinkäsittelyohjelman Tarkista– tai Näytä-valikosta.

Käännöspalkkio lasketaan kaavalla tekstin merkkimäärä / 1000 x merkkipalkkio. Kirjan käännöspalkkio lasketaan aina valmiin käännöksen merkkimäärästä! Käytäntö on perua arkkipalkkioiden ajalta ja syynä on sekin, että kirjallisuuden käännöstöissä alkuteksti ei ole aina saatavissa tiedostona, josta merkit voitaisiin luotettavasti laskea. Käännöksistä on taipumus tulla jonkin verran alkutekstiä pitempiä, ja palkkion laskutavasta seuraa sekin, että kääntäjä voi halutessaan kasvattaa palkkiotaan kääntämällä mahdollisimman laveasti. Monisanaisuus ei kuitenkaan kannata: palkkio ei olennaisesti kasva, mutta työn jälki huononee, ja kustannustoimittaja todennäköisesti huomaa juonen.

Ammattitaitoinen kääntäjä ei liioin yritä kasvattaa palkkiotaan ripottelemalla tekstiin tuplavälilyöntejä, ylimääräisiä enter-lyöntejä yms. Päinvastoin. Viimeistelyvaiheessa ne on syytä poistaa tekstistä Etsi ja korvaa -toiminnolla, vaikkapa samassa yhteydessä, kun teksti käydään läpi oikolukuohjelmalla.

2. Käännössopimuksesta

On sekä kääntäjän että kustantamon etujen mukaista, että käännöstyöstä tehdään kirjallinen sopimus ennen työn aloittamista. Useilla kustantamoilla on tätä nykyä omat sopimusmallinsa toisistaan poikkeavine palkkiopykälineen, eikä niitä ole mahdollista käydä tässä artikkelissa läpi. Kustantamojen sopimusmallien lisäksi on myös vapaaseen käyttöön tarkoitettuja SKTL:n laatimia sopimusmalleja. Jokaisen kirjallisuudenkääntäjän on syytä perehtyä näihin sopimuksiin, vaikka ei niitä käyttäisikään; ne ovat hyvää osviittaa siitä, mitä kaikkea asianmukaisen käännössopimuksen tulee pitää sisällään.

Käännössopimuksessa toimeksiantaja ja kääntäjä sopivat kaikista palkkion kannalta olennaisista asioista: palkkioperusteesta, palkkion suuruudesta, työn aikataulusta ja kääntäjän toimeksiantajalle luovuttamista oikeuksista – sekä lukuisista reunaehdoista, joista on syytä sopia silloinkin, kun ne eivät ajankohtaisilta tunnukaan. Joskus työ jää suullisen sopimuksen varaan ja se on periaatteessa aivan yhtä sitova ja pätevä kuin kirjallinenkin. Suullisesti on syytä käydä läpi vähintään edellä mainitut pääkohdat ja kirjata ne muistiin. Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto suosittelee aina kirjallisen sopimuksen tekemistä.

2.1. Mistä palkkio maksetaan

Kääntäjä saattaa mieltää käännöspalkkion korvaukseksi tekemästään työstä, mutta oikeammin kääntäjä luovuttaa käännöstyönsä käyttöoikeuksia maksua vastaan. Perinteisesti käännöspalkkio on ollut korvaus siitä, että kääntäjä luovuttaa kustantajalle yksinoikeuden käännöksen julkaisemiseen painettuna kirjana sekä usein myös elektronisena julkaisuna ja äänikirjana. Mikäli sopimus koskee muita julkaisutapoja kuin paperikirjaa, tulee siitä olla sopimuksessa maininta. Toisin sanoen oikeus julkaista käännös painettuna kirjana on edelleen yksi asia, kun taas käännöksen julkaisu e-kirjana, äänikirjana tai vaikkapa jatkokertomuksena lehdessä ovat aivan eri asioita, joiden ehdoista ja korvauksista on syytä sopia selväsanaisesti erikseen.

Toisinaan kustantamo ei julkaisekaan käännöstä sovittuna aikana, jolloin julkaisuoikeudet palautuvat kääntäjälle ja käännökselle voi yrittää etsiä uutta julkaisijaa. Saamansa käännöspalkkion kääntäjä saa yleensä pitää.

2.2. Käsikirjoituksesta kääntäminen, lisätyöt ja työn peruuntuminen

Jos käännös tehdään käsikirjoituksesta, käännöstä voi myöhemmin joutua muuttamaan ja korjaamaan alkutekstin lopullisen version mukaisesti. Koska korjailu on ylimääräinen työvaihe, kääntäjällä on oikeus saada tästä työstä erillinen korvaus, joka sovitaan työn tilaajan kanssa tapauskohtaisesti, joko lisäysten ja muutosten merkkimäärän tai niihin käytetyn työajan perusteella. Jos käännöstyö tehdään käsikirjoituksesta, on tärkeää varmistaa, että se mainitaan sopimuksessa, ja mahdollisista lisätöistä kannattaa informoida myös toimeksiantajaa palkkioerimielisyyksien välttämiseksi. Muutos- ja korjaustöistä on myös hyvä pitää kirjaa lisäkorvausten määrittämisen pohjaksi.

Toisinaan sovitaan alkuteoksen lyhentämisestä ja muokkaamisesta – ja samalla tietysti näiden ylimääräisten työvaiheiden korvauksista. Eräs olennainen normaalisopimuksen ulkopuolelle jäävä työtehtävä ovat tietokirjojen hakemistot. Hakemiston järjestäminen (valmiin teoksen sivunumeroiden sijoittelu hakusanojen perään) ei ole osa normaalia käännöstyötä, vaan erillinen työtehtävä, josta kuuluu maksaa erillinen korvaus.

Yleensä käännössopimuksessa sovitaan, että kääntäjä käsittelee kustantamossa käännökseen tehdyt korjausehdotukset ja oikolukee käännöksen korjausvedokset. Nämä normaalit työvaiheet sisältyvät myös käännöspalkkioon.

On hyvin harvinaista, että tilaaja peruuttaa käännöstyön, mutta tämän tilanteen varalta käännössopimuksissa on yleensä pykälä, jonka mukaan kääntäjällä on oikeus saada korvaus peruutetusta työstä sekä ajasta, jonka hän on työhön suunnitellut käyttävänsä. Korvauksesta on sovittava työn tilaajan kanssa tapauskohtaisesti. Mitä pidemmällä työ peruutuksen tapahtuessa on, sitä lähempänä täyttä käännöspalkkiota tulee korvauksen olla.

3. Muut palkkioperusteet

Käännöksen laajuuteen perustuvan käännöspalkkion lisäksi on mahdollista sopia muistakin palkkioperusteista ja palkkionmaksutavoista. Käytännöt vaihtelevat paljonkin, joten kääntäjän on syytä olla tavallistakin tarkempana sopimusta tehdessään. Sopimusmallien puuttuminen ei kuitenkaan estä normaalista poikkeavien palkkioperusteiden soveltamista.

3.1. Sivu-, strippi- ja säepalkkiot

Sarjakuvista maksetaan pääsääntöisesti sivupalkkioita. Palkkioyksikkönä on tällöin yksi sarjakuva-albumin sivu. Jos sivujen tekstimäärä vaihtelee ja varsinkin jos albumissa on myös tekstittömiä sivuja, käännettävä teos kannattaa käydä kustannustoimittajan kanssa etukäteen läpi ja varmistaa, että molemmat osapuolet ovat yhtä mieltä käännettävien sivujen määrästä.

Toinen sarjakuvista maksettava palkkiotyyppi on strippipalkkio, jolloin palkkioyksikkönä on yhden ruuturivin kokonaisuus (ns. sunnuntaisarjoissa kaksi tai kolme riviä). Strippejä julkaistaan lähinnä sanomalehdissä ja sanomalehtisarjakuvista kootuissa kokoelmissa. Sarjakuva-albumeista maksetaan varsin usein myös kokonaispalkkioita. Jotkut kustantamot ovat olleet halukkaita maksamaan sarjakuvista merkkipalkkioita, mutta sarjakuvakäännöksille ominaisen tiivistämisen pakon takia merkkipalkkio sopii sarjakuviin huonosti.

Runoista maksettavien säepalkkioiden palkkioyksikkönä on yksi runosäe, jonka pituus vaihtelee yhdestä merkistä täyteen riviin. Säepalkkiota käytetään palkkioperusteena yleisimmin silloin, kun käännetään mottoja ja runositaatteja proosatekstin lomaan. Kokonaisista runoteoksista maksetaan useimmiten kokonaispalkkioita. Niin säe- kuin kokonaispalkkiossakin otetaan huomioon työn vaikeus, vaikka sen määrittäminen voikin olla vaikeaa: riimillinen tai muulla tavalla mitallisesti vaativa runo on usein työläs kääntää, muttei välttämättä vaativampi kuin vapaamittainen teksti.

Jos suorasanaisen tekstin lomassa on runsaasti runosäkeitä, niiden kääntämisestä ja palkkiosta on paikallaan sopia erikseen.

3.2. Kokonaispalkkiot

Kokonais- eli könttäpalkkioita maksetaan useimmiten tekstimäärältään pienistä töistä – tyypillisesti lastenkirjoista, kuvakirjoista, runokirjoista, sarjakuvista – joista ei ole syystä tai toisesta mielekästä maksaa merkkipalkkiota: tekstimäärän laskeminen on hankalaa, työ sisältää eri tekstityyppejä tms.

Könttäpalkkiotöissä käännössopimuksen merkitään työstä maksettava kokonaispalkkio, ei merkki- eikä muita palkkioperusteita. Vaikka kokonaispalkkio jäisi pieneksi, erityisesti lyhyen työn laskennallinen merkkipalkkio kohoaa helposti normaalin palkkiotason yläpuolelle, joskus hyvinkin korkeaksi. Se on yksi syy, miksi kustantamot maksavat mielellään pienistä töistä kokonaispalkkioita. Kustantamo voi ehdottaa kokonaispalkkiota myös siksi, että palkkiosumma halutaan lyödä lukkoon hyvissä ajoin esimerkiksi budjettisyistä.

Kokonaispalkkiosopimus voi olla kääntäjälle hankala ja hyvinkin epäedullinen, jos työn laajuus ei ole tiedossa. Pienissä töissä riskikin on tietysti pieni, mutta mitä mittavampi työ, sitä tärkeämpää kääntäjän on selvittää työn laajuus mahdollisimman tarkkaan, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Jos tekstiä ei ole saatavissa tiedostona, tekstin merkkimäärä lasketaan samalla tavalla kuin arkkipalkkiotyön laajuus: lasketaan tekstisivujen määrä, keskimääräinen rivien määrä sivulla, keskimääräinen merkkien määrä rivillä ja kerrotaan nämä luvut toisillaan. Könttäpalkkiotyöstä saatu laskennallinen merkkipalkkio on hyvä selvittää viimeistään työn valmistuttua osviitaksi vastaisten sopimusten varalle.

Kokonaispalkkiot ovat vallitseva palkkioperuste näytelmäkäännöksissä, joissa palkkio määräytyy tekstin laajuuden (yleensä sivumäärän) ja vaikeusasteen yms. tekijöiden mukaan. Näytelmäpalkkiot ovat kertakorvauksia, ja useimmissa tapauksissa kääntäjä myy työn ohella myös kaikki oikeutensa suomennokseen (tärkeimpänä poikkeuksena tästä säännöstä ovat klassikkonäytelmät, joissa alkuteoksen tekijänoikeudet ovat vapautuneet). Suoraan teattereille tehtävien käännösten ohella käännöksiä tehdään myös suomalaisten ja ulkomaalaisten agentuurien välityksellä. Käännöstyön lisäksi näytelmäkäännöspalkkio kattaa yleensä myös käännökseen mahdollisesti tehtävien korjausehdotusten käsittelemisen ja mahdollisesti neuvonpidon dramaturgin tai ohjaajan kanssa yms. Myös näytelmäpalkkioista on tapana sopia kirjallisesti. Jos kääntäjä luovuttaa käännöstyön yhteydessä tekijänoikeutensa, hän ei saa korvauksia näytelmän mahdollisista uusintaesityksistä.

3.3. Rojaltit

Provisiopalkkio eli rojalti on ollut kirjallisuuden käännöstöissä suhteellisen vähän käytetty palkkiomalli. Nykykäytännön mukaan rojalti lasketaan yleensä kirjan nettomyyntihinnasta, jolla kustantamo myy kirjan kirjakaupalle. Kääntäjän provision lisäksi kustantamo sisällyttää käännöskirjan nettohintaan mm. kirjan tuotantokulut, kustantamon kiinteitä kuluja, tavoittelemansa katteen sekä alkuteoksen oikeudenomistajille maksetut palkkiot. Kun kirja ei elinkaarensa varttuessa käy enää kaupaksi normaalihinnalla, kustantamo joutuu tinkimään nettohinnastaan, jolloin myös rojaltitulot kirjaa kohti heikkenevät.

Kääntäjä voi sopia, että käännöspalkkio maksetaan kokonaisuudessaan rojaltina vaikkapa kirjailijoiden käyttämän sopimusmallin mukaisesti. Silloin kääntäjälle maksettava prosenttiosuus on huomattavasti e-kirjasopimusta korkeampi (esim. 21 %). Tällainen sopimusmalli sopii lähinnä kirjoihin, joiden tekijänoikeudet ovat jo vapautuneet.

Rojaltiin liittyy monenlaisia reunaehtoja. Hyvin yleisesti rojaltista sovitaan maksettavaksi jokin ennakkosumma ja varsinaiset rojaltit alkavat juosta vasta myöhemmin, jos ja kun myynnin mukaan laskettujen rojaltien määrä ylittää maksetun ennakon. Usein sovitaan myös, että rojaltiprosenttia korotetaan jonkin tietyn myyntimäärän jälkeen, jolloin sopimus muuttuu kääntäjälle tuottoisammaksi, jos kirjaa myydään paljon. Lisäksi kääntäjälle maksettava rojalti saattaa olla tavalla tai toisella kytköksissä kirjailijalle maksettavaan rojaltiin.

Kustantamo tilittää rojalteja yleensä kerran vuodessa ja toimittaa kääntäjälle laskelman kirjan myyntimääristä ja -tuloista. Kääntäjän on koko lailla mahdotonta tarkistaa kustantamon ilmoittamia lukuja, niin myyntimääriä kuin nettohintojakaan.

4. Palkkiot toissijaiskäytöstä

Käännössopimuksessa on otettava kantaa kirjan julkaisemiseen e-kirjana ja äänikirjana, sillä huomattava osa etenkin kaunokirjallisuudesta julkaistaan myös näissä formaateissa. Käytännössä nämä molemmat sisältyvät tavallisesti käännössopimukseen, mutta sen on silloin näyttävä kääntäjälle maksettavassa korvauksessa, ja sekä e-kirjasta että äänikirjasta tulee sopimuksessa olla maininta. Mikäli näin ei ole ja teos ilmestyy myöhemmin e- tai äänikirjana, on kääntäjä oikeutettu erilliseen korvaukseen. E- ja äänikirjan kyseessä ollen on huomioitava, että näiden tekijänoikeuden luovutus kustantajalle on painettua kirjaa selvästi laajempi, minkä lisäksi  e- ja äänikirjan myyntiaika on ainakin periaatteessa rajaton. Toisaalta nykyaikana on syytä pohtia, kuuluvatko e-kirja ja äänikirja enää toissijaiskäytön piiriin, vaan ovatko ne normaaleja kirjan ilmestymisformaatteja.

Käännöksen e- ja äänikirjakäytöstä on sovittu monenlaisia korvauksia: tavallisimmin e-kirjapalkkio on sisällytetty merkkipalkkioon, mutta myös rojalteja, kiinteitä euromääräisiä korvauksia ja käännöspalkkion perusteella laskettavia prosenttimääräisiä korvauksia on maksettu. E- ja äänikirjojen myynti on aina huomioitava myytyjen kappaleiden lukumäärässä, kun määritellään suomentajan prosentuaalista osuutta myynnin mukaisesta palkkiosta.

Juuri nyt kannattaa valvoa vanhojen suomennosten ilmestymistä sähköisissä formaateissa, sillä tällä hetkellä ilmestyy valtavasti myös vanhempaa kirjallisuutta e- ja äänikirjoina erilaisten kirjallisuutta markkinoivien sovellusten suosion myötä. Ole välittömästi yhteydessä sekä Sanastoon että elektronisen teoksen kustantajaan, mikäli kääntämäsi teos on ilmestynyt e- tai äänikirjana ilman, että käännössopimuksessasi on siitä mainintaa. Huomioi, että elektronisen julkaisun kustantaja  ei välttämättä ole sama kuin alkuperäisen käännöksen kustantaja. Ellei tästä ole sopimuksella sovittu, ole yhteydessä myös alkuperäiseen kustantajaan, sillä se ei ole oikeutettu luovuttamaan käännöksesi tekijänoikeuksia ilman suostumistasi.

Kääntäjä on oikeutettu saamaan korvauksia myös kirjan tai sen katkelman ääneen lukemisesta radiossa tai televisiossa, kirjan dramatisoimisesta kuunnelmaksi, näytelmäksi tms. sekä silloin, kun käännöstä hyödynnetään oheistuotteissa (muut painotuotteet, pelit, leikkikalut jne.).

Yleensä kääntäjä sopii toissijaiskäytön korvauksista erikseen käännöstä hyödyntävän tahon kanssa. Tärkeimpänä poikkeuksena on Yleisradio, joka maksaa toissijaiskäytöstä omien tariffiensa mukaan ja tilittää maksut kääntäjille Sanasto ry:n välityksellä. Myös näkövammaisten Celia-kirjastossa julkaistuista äänikirjoista maksetaan korvausta Sanasto ry:n kautta. Omien käännösten kaikenlaista toissijaiskäyttöä tiedotusvälineissä ja dramatisoinneissa on syytä seurata itse, koska kääntäjälle kuuluvan korvauksen maksaminen (ja luvan pyytäminen käännöksen käyttöön) unohtuu luvattoman usein – toisinaan jopa kirjan alkuperäiseltä kustantajalta, kun se julkaisee kirjan jossakin uudessa formaatissa.

Kun luvatonta ja korvauksetonta käyttöä ilmenee, rikkeeseen syyllistyneeseen tahoon on syytä ottaa yhteyttä mahdollisimman pian ja sopia asiasta. Apua ja neuvoja voi kysyä tällöin kollegoilta, SKTL:n toimistosta ja Sanasto ry:ltä.

Käännösten toissijaiskäytön valvonta ja niistä perittävät korvaukset eivät jää pelkästään kääntäjän oman aktiivisuuden varaan, jos hän tekee sopimuksen Sanasto ry:n kanssa. Sopimuksen myötä kääntäjä siirtää tekijänoikeuksiensa valvonnan ja hallinnan haluamassaan laajuudessa Sanasto ry:lle, joka huolehtii sopimuksen perusteella myös toissijaiskäytön korvauksista. Sanaston toisena tehtävänä on tilittää kääntäjille kirjastojen lainauskorvauksia.

Eräänlainen toissijaiskäyttökorvauksen muoto ovat myös Kopioston keräämät ja tilittämät kopiointikorvaukset: käännettyjen teosten kopiointi on tietyin ehdoin luvallista ja siitä maksetaan korvauksia. Kopioinnin valvonnasta, korvausten perimisestä kopioijilta ja rahojen tilittämisestä oikeudenomistajille huolehtii Kopiosto ry. Kopiointikorvauksia maksetaan kääntäjille hakemusten perusteella jaettavina Kopiosto-apurahoina.

5. Apurahoista ja kustantamoille maksetuista käännöstuista

Jotkut pienet ja keskisuuretkin kustantamot rahoittavat käännöskirjahankkeitaan niin, että kustantamo käytännössä vaatii kääntäjää hakemaan käännöstyötä varten apurahaa, jonka lisäksi kääntäjä saa vain nimellisen käännöspalkkion, jos sitäkään. Mikään ei kiellä toimimasta näin, mutta siitä huolimatta käännöstyön rahoittaminen pelkällä apurahalla ei ole millään muotoa terve ja hyväksyttävä toimintamalli. Vaikka kirjankääntäminen ja julkaiseminen olisi kuinka tärkeä kulttuuriteko, kääntäjän ei kannata koskaan suostua järjestelyyn, jossa hän hankkii työn rahoituksen itse, mutta kustantamo korjaa kirjan mahdollisesti tuottamat voitot.

Käännöstyö voidaan kustantaa osittain tai kokonaan myös kustantamon saamalla käännöstuella, joka on eri asia kuin kääntäjille tarkoitetut apurahat. Tukia myöntää muun muassa EU kulttuuriohjelmansa puitteissa, ja myös monet eurooppalaiset maat tukevat kirjallisuutensa kääntämistä muille kielille. Kustantamo hakee tukea usein yhteistyössä kääntäjän kanssa, jolloin kääntäjältä pyydetään hakemuksen liitteeksi esim. ansioluettelo, ja hakulomakkeeseen tarvitaan kääntäjän allekirjoitus ja hakemuksen liitteeksi käännös-/kustannussopimus. Selvityksiä voi olla tarpeen antaa myös työn valmistuttua. Jos tuki on tarkoitettu käännöstyöhön, on oikein ja kohtuullista, että kustantamo käyttää tukirahat kokonaisuudessaan käännöstyöhön – ja rahoittaa käännöstyötä myös omasta budjetistaan, jos tukisumma jää pieneksi. Ajankohtaista tietoa käännöstuista myönnettyjä tukisummia myöten löytyy muun muassa Finnish Literature Exchangen eli FILIn ja Opetushallituksen kansainvälistymispalveluista.

Kirjallisuuden kääntäjän kannattaa myös selvittää, millaisia käännöstukia kirjallisuuden lähtömaissa on tarjolla. Vaikka ei lähtisikään mukaan leikkiin, jossa kääntäjä etsi itselleen rahoituksen käännöstyöhön, kannattaa apurahahakemuksia jättää, sillä niistä voi saada lisärahoitusta usein melko vaatimattomiin käännöspalkkioihin. 

6. Maksukäytännöistä

Alalla vallitsevan käytännön mukaan kääntäjä saa käännöspalkkion siinä vaiheessa, kun hän palauttaa valmiin käännöksen kustantamoon toimitettavaksi. Työ käännöksen parissa jatkuu vielä tämän jälkeenkin kustannustoimittajan tekemien korjausehdotusten käsittelyn ja oikoluvun merkeissä, mutta niistä ei makseta enää erikseen, vaan käännöspalkkio kattaa myös nämä työvaiheet. Yleensä kääntäjä saa halutessaan palkkioennakkoa, kuten paikallaan onkin, varsinkin jos kyse on kuukausien mittaisesta työrupeamasta. Etenkin jos sopimuksessa lukee, että ”palkkio on sovittu maksettavaksi työn etenemisen mukaan” (tms.), palkkioennakko kuuluu asiaan, mutta ennakkoa voi saada muulloinkin.

Kun kääntäjä palauttaa valmiin käännöksen kustantamoon, on palkkionmaksuun liittyvien väärinkäsitysten välttämiseksi syytä esittää samalla laskelma siitä, paljonko käännöksessä on merkkejä. Myös brutto- ja nettopalkkion voi laskea valmiiksi. Jos kääntäjällä on oma yritys tai hän on ennakkoperintärekisterissä, hän voi kirjoittaa kustantamolle laskun.

Entä mikä on kohtuullinen maksuaika? Laskuissa maksuehtona on yleensä ”14 vuorokautta netto”, mikä tarkoittaa, että maksuaikaa on kaksi viikkoa, minkä jälkeen rahojen saapumista pankkitilille täytyy vielä odottaa parin pankkipäivän verran. Toisinaan kustantamot maksavat käännöspalkkion nopeamminkin, mutta toiset maksavat laskutettujakin palkkioita vain tiettyinä maksupäivinä pari kertaa kuussa, jolloin maksuviive saattaa pahimmillaan venyä jopa viikoiksi. Jos käännöspalkkio täytyy saada mahdollisimman pian työn valmistuttua, kustantamoon kannattaa olla yhteydessä jo ennen käännöksen palauttamista ja sopia maksujärjestelyistä. Myös palkkionmaksun viipymisen syytä on paikallaan tiedustella kustantamosta.

Kun kustantamo on maksanut palkkion, on aina syytä tarkistaa, että palkkio on maksettu oikein, koska virheitä sattuu.

Koska kääntäjä huolehtii eläkkeistään ja sosiaaliturvastaan itse, käännöspalkkiosta ei pääsääntöisesti peritä sivukuluja. Jos palkkiossa on epäselvyyksiä, kustantajalta pyydetään selvitys.

7. Työn hinnoittelusta

Vaikka kirjallisuuden kääntämisen palkkiotason määräävätkin perinteisesti kustantamot, kääntäjän on hyvä ainakin pyrkiä hinnoittelemaan työnsä myös omista lähtökohdistaan. Tämä edellyttää alalla yleensä varsin vieraaksi koettua yrittäjähenkistä ajattelua ja budjetointia, mutta parempaakaan lähestymistapaa hinnoitteluun ei ole. Yksittäisen kääntäjän kohdalla hinnoittelun pohjana oleva laskentaoperaatio on kuitenkin varsin yksinkertainen.

Hinnoittelulle on vaikeaa, ellei peräti mahdotonta, antaa yleisiä mittapuita, koska kaikki hinnoittelu perustuu kääntäjän työtahtiin, joka vaihtelee yksittäisten kääntäjien välillä paljonkin ja lisäksi siihen vaikuttavat ainakin työn lähde- ja kohdekieli sekä kirjallisuudenlaji ja tekstin vaikeusaste. Jokaisen kääntäjän on laskettava oma keskimääräinen työtahtinsa itse. Raakakäännösvauhtia on helppo seurata päivittäin, ja hieman pitemmällä aikavälillä, esimerkiksi vuosittain, on hyvä katsoa, paljonko on syntynyt valmista tekstiä. Nämä ovat hinnoittelun välttämättömiä perustietoja.

Toinen hinnoittelun kulmakivi on kululaskelma. Tämä tarkoittaa kaiken kattavaa yhteenvetoa normaaleista ammatinharjoittamisen kustannuksista (työtilat, työvälineet, tieto- ja puhelinliikenne, ammattikirjallisuus, eläkemaksut jne.). Kulut lasketaan yhteen kuukausi- tai vuositasolla ja niiden päälle lisätään vielä oma tuntipalkkio, jonka tulisi olla riittävän suuri kattamaan omat elinkustannukset. Lopuksi näin saatu euromäärä jaetaan keskimääräisen työtahdin mukaisella merkkimäärällä. Tuloksena on palkkio, jolla kääntäjä tulee toimeen ja joka takaa työnteolle kestävän perustan.

Käytännössä työtahti- ja kululaskelman perustella laskettu palkkio on enemmän kuin mitä alan töistä maksetaan edes parhaimmillaan niin Suomessa kuin muuallakin. Sen vuoksi etenkin vaativan ja vähälevikkisen kirjallisuuden kääntäminen on ollut aina ja kaikkialla mesenoitua työtä. Kirjallisuuden kääntämistä tuetaan meilläkin monin apurahoin, joista enemmän selviytymisoppaan apurahoja käsittelevässä artikkelissa.

Apurahoja jakavien instituutioiden lisäksi käännöstöitä tukevat myös kääntäjien puolisot ja muut läheiset sekä kääntäjät itse hankkimalla perustoimeentulonsa muista töistä. Tätä pidetään itsestäänselvyytenä, vaikka se ei sitä ole. Edes sivutoimisen kirjallisuudenkääntäjän ei ole syytä suostua huonoihin palkkioihin: käännöstyön tekemisestä on aina saatava asianmukainen korvaus. Lisäksi jokainen kääntämisen ilosta halvalla tehty käännöstyö polkee kaikkien kääntäjien palkkiotasoa. Käännöskirjan tuotantoketjun kaikki muut lenkit (mahdollisesti kirjailijaa lukuun ottamatta) tulevat työllään toimeen ilman ulkopuolisia tukia, eikä ole mitään kiveen hakattua syytä, miksei kääntäjäkin tulisi.

8. Palkkioiden korotusperusteita

Edellä esitetty hinnoittelumalli perustuu keskimääräiseen työtahtiin ja ns. normaaliin tekstiin. Kun keskiverrosta ja normaalista poiketaan, se on aina pätevä peruste myös palkkion tarkistamiselle. Kiire- tai ylityölisää voi ja pitää vaatia aina kun poiketaan normaalista työjärjestyksestä. Samoin tekstin vaikeuden perusteella voi ja pitää vaatia korotusta palkkioon aina, kun teksti on hankalasti luettavaa tai ymmärrettävää taikka se vaatii normaalia enemmän työstämistä, kuten runot, tai taustatutkimusta, kun teksti käsittelee jotakin erikoisalaa.

Vielä on mainittava, että palkkioihin on täysin perusteltua vaatia ja saada vähintäänkin vuosittainen inflaatiokorotus. Muuten nimellisesti samana pysyvä palkkio laskee reaaliarvoltaan. Eikä inflaatiokorotus edes riitä pitämään kääntäjää yleisen ansiotason kehityksen mukana, sillä palkoilla on tapana nousta inflaatiota nopeammin. Nämä korotukset jokaisen kääntäjän on neuvoteltava palkkioonsa erikseen joka vuosi jokaiselta kustantamolta, jolle hän töitä tekee, sillä kustantamot eivät korota palkkioita vapaaehtoisesti. Joskus kääntäjä tosin saa palkkiokorotuksen pyytämättäkin. Niin mukavalta kuin se tuntuukin, pyytämättä tullut korotus on yleensä merkki siitä, että palkkioissa olisi korotusvaraa enemmänkin, jos kääntäjä pitäisi palkkioasioissa paremmin puolensa.

Artikkelin on kirjoittanut Markku Päkkilä ja se on ilmestynyt Kirjallisuuden kääntäjän selviytymisoppaassa 2013. Uuteen oppaaseen sen on Kaisa Katteluksen antamien tietojen pohjalta päivittänyt Hanna Pippuri.