Artikkeli on päivitetty 24.5.2022.
Työskentelyolosuhteet
Kirjallisuuden kääntäminen on työtä, joka vaatii onnistuakseen osaamisen lisäksi oikeat olosuhteet. Kääntäjän on pystyttävä keskittymään ja olemaan luova. Lisäksi hänen jaksettava viihtyä tietokoneen ääressä tuntikausia työpäiviensä aikana. Jotta käännöstyötä jaksaisi tehdä vuosikymmenet, on työtilaan, työskentelyolosuhteisiin ja työaikaan hyvä kiinnittää huomiota jo ennen kuin ongelmia ilmenee.
Työtila on ammattimaisen toiminnan edellytys
Jonkin aikaa voi tuntua, että käännöstyötä voi hyvin tehdä vuoroin kotisohvalla ja vuoroin kahvilassa, mutta tosiasiassa kunnollinen työtila on ammattimaisen toimimisen edellytys myös kirjallisuuden kääntäjän ammatissa. Työtilan tulee tarjota ulkoiset olosuhteet työn tekemiselle, mutta samalla sen tulee olla niin häiriötön ja miellyttävä, että siellä on helppo paneutua luovaan ajatustyöhön. Työhuone voi olla kodin yhteydessä, mutta työn ja vapaa-ajan selkeä erottaminen toisistaan on tärkeää työssä jaksamisen ja työstä palautumisen kannalta. Mikäli teet työtä samassa tilassa, jossa sinun on tarkoitus työpäiväsi päätyttyä nukkua yösi, saattaa edessä olla unettomia öitä.
Työhuoneeksi soveltuu niin pieni asuinkäyttöön tarkoitettu yksiö kuin osa isosta liikehuoneistostakin, ja työtiloja tarjoavat vuokralle yksityishenkilöt, yritykset, yhteisöt ja kaupunkien kiinteistötoimi. Itselle sopivaa työtilaa kannattaa etsiä avoimin mielin. Se saattaa löytyä myös yhteisöllisestä työtilasta tai toimistohotellista.
Työhuoneen kustannukset eivät saa ylittää maksukykyä niinäkään kuukausina, kun työtuloa on vain vähän. Työhuonekustannukset voi vähentää yksilöverotuksessa (freelancer tai toiminimi) tai yrityksen tuloksesta ennen veroja. Selkeintä työhuonevähennys on tehdä erillisestä työtilasta, jolloin verovähennys määräytyy aina todellisten kulujen mukaan, mutta myös kodin yhteydessä olevasta työtilasta voi tehdä verovähennyksen joko kaavamaisesti tai todellisten kulujen mukaan. Kaavamainen kodin yhteydessä sijaitsevan työtilan verovähennys vuonna 2022 on 920 euroa vuodessa, mikäli työskentelet siellä päätoimisesti ympäri vuoden, 460 euroa, mikäli työsi on luonteeltaan puolipäiväistä ja 230 euroa, mikäli työsi on satunnaista. Jos päädyt vähentämään kodin yhteydessä sijaitsevan työtilan kulut verotuksessa todellisten kustannusten mukaan, säilytä kaikki kuitit niin siivousvälineistä ja -aineista kuin vessapaperistakin, sillä saat vähennyksen myös niistä.
Työhuonetta valittaessa ja sisustettaessa on kiinnitettävä huomiota moniin työhyvinvointiin vaikuttaviin seikkoihin. Täydellisyyteen ei ehkä kannata pyrkiä, mutta tässä artikkelissa edempänä mainituille seikoille kannattaa uhrata muutama ajatus.
Työhuoneen sijainti
Mikäli mahdollista, kannattaa työhuone hankkia kävelymatkan etäisyydeltä kotoa. Ihanteellista olisi, että matkaa olisi sen verran, että pää ehtii tuulettua ja pitkän istumisen aikana puutuneet jalat vertyä matkan aikana. Mikäli käytät joitakin palveluita usein työviikkosi aikana, pyri siihen, että työhuoneesi olisi sinulle sopivan kävelymatkan päässä näistä palveluista. Näin saat arvokasta taukoliikuntaa työpäiväsi aikana eikä aikaa kulu turhaan matkustamiseen.
Työhyvinvoinnin kannalta olisi parasta, että työhuoneen ympäristö houkuttelisi ulkoilemaan vaikkapa lounastauolla ja ikkunanäkymä kutsuisi lepuuttamaan silmiä. Työhuoneeseen ei tulisi kuulua häiritsevää melua kuten moottoritien jylinää. Herkästi häiriintyvien on hyvä välttää koulujen, päiväkotien ja koirapuistojen naapurustoa. Jos työskentelet mielelläsi iltamyöhällä, saatat haluta välttää vilkkaimpien menomestojen välitöntä läheisyyttä.
Myös mahdolliset haju- ja ilmanlaatuhaitat kannattaa ottaa huomioon työhuonetta valittaessa. Niitä voi kantautua sekä talon sisältä, vaikkapa ilmanvaihtokanavan kautta alakerran ravintolan keittiöstä, tai ulkoa läheiseltä vilkasliikenteiseltä kadulta. Hyväkin tuoksu voi jossakin vaiheessa alkaa ärsyttää, joten harkitse tarkkaan, haluatko työskennellä kahvipaahtimon tai leipomon naapurissa.
Jos olet herkkä valoille, harkitse, otatko työhuoneen, jota valaisee vilkkuva tai voimakkaan värinen mainosvalo tai jokin muu häiritsevä valo. Tätä voi olla vaikea arvioida valoisan aikaan, joten kannattaa harkita tilan katsastamista myös pimeällä.
Terveellinen työtila
Epäterveellisessä tilassa ei voi työskennellä sairastumatta. On siis tärkeää, että työhuone ei sijaitse vaikkapa kellarissa, jossa on huono sisäilma eikä lainkaan luonnonvaloa. Työtila on sinulle epäterveellinen, mikäli jokin sen ominaisuus, kuten jokin allergeeni, aiheuttaa sinulle ylimääräistä kuormitusta tai terveyshaittoja.
Sisäilman laatua voi olla vaikea arvioida aistinvaraisesti, mutta havaittavia hajuhaittoja ei pidä vähätellä. Talon ilmastoinnista ja mahdollisista sisäilmaan vaikuttavista remonteista kannattaa kysellä tarkkaan ennen vuokrasopimuksen tai kauppakirjan laatimista, ja kaikki kosteusvaurioihin viittaavat näkyvät merkit kannattaa ottaa vakavasti.
Hyvän ilmanvaihdon lisäksi on tärkeää, että huoneen voi tuulettaa ikkunan avaamalla. Huoneen lämpötilaa tulee voida säätää itse. Huoneilman laatuun vaikuttavat myös sisustusmateriaalit. Erilaisista muovisista pintamateriaaleista voi irrota kemikaaleja, kun taas tekstiilipinnat, kuten tekstiilitapetit ja kokolattiamatot, keräävät helposti pölyä ja muita epäpuhtauksia.
Huoneilman laatuun voi jonkin verran vaikuttaa ilmanpuhdistimilla ja -kostuttimilla, mutta nämä keinot auttavat vain tilanteissa, joissa ilmanlaadussa ei ole mitään rakenteista tai materiaaleista johtuvaa vikaa, kuten homeita tai vaarallisia kemikaaleja. Myös oikein hoidetuista huonekasveista voi olla hyötyä ilmanpuhdistajina, mutta tällöin on kiinnitettävä huomiota kasvien mullan laatuun, sillä myös kukkamullan pinnalla kasvava home levittää huoneilmaan haitallisia yhdisteitä.
Ilmanvaihto ei saa olla liian tehokas huoneen tilavuuteen nähden eikä huoneessa saa tuntua vetoa. Koneellinen ilmastointi voi oikein säädettynäkin aiheuttaa hengitystievaivoja, kuten yskää ja äänen käheytymistä, ja silmien kuivumista, kun taas jatkuva veto voi aiheuttaa lihasjäykkyyttä ja erilaisia kiputiloja, kauan jatkuessaan jopa kroonistuvaa selkä- tai jalkasärkyä.
Valaistus on tärkeä työssä jaksamiseen vaikuttava tekijä. Työhuoneessa tulisi olla kunnollisen kokoinen ikkuna sekä mahdollisuus hyvään yleisvalaistukseen kattovalaisimilla.
Melu on merkittävä työn kuormitusta lisäävä tekijä. Ohjearvo työhuoneen melutasolle onkin 45 desibeliä. Myös tätä hiljaisemmat äänet, jotka toistuvuutensa vuoksi tai muusta syystä estävät keskittymästä tai aiheuttavat ärtymystä, ovat melua, johon tulee suhtautua vakavasti. Hiljaisiin häiritseviin ääniin voi saada helpotusta musiikista tai nauhoitetuista luonnonäänistä, mutta korkeaan melutasoon vaikuttaminen saattaa olla huomattavan vaikeaa tai vaatia suuren remontin, kuten ikkunoiden uusimisen. Meluherkkä saattaa hyötyä vastamelukuulokkeista.
Työtilan yhteydessä pitää aina olla vesipiste ja WC, vähintään yhteiskäytössä. Keittomahdollisuus ja jääkaappi sekä pienikin taukotila lisäävät työhyvinvointia merkittävästi.
Työhuoneen riittävä koko ja muut minimivaatimukset työtilalle
Yhden hengen käytössä olevan työhuoneen minimikoko on 10–12 neliötä. Jaetussa työhuoneessa tulisi Työterveyslaitoksen antamien suositusten mukaan olla yhtä työntekijää kohti 7–8 neliötä. Riittävä tila mahdollistaa esteettömät kulut työpisteille ja luontaisen liikkumisen työpäivän aikana. Riittävä huonetilavuus vaikuttaa myös huoneilman laatuun ja lämpötilaan.
Työhuoneen kokoon vaikuttaa myös se, minkä verran huoneen yhteydessä on käytettävissä muita tiloja. Hiukan pienempikin työhuone menettelee, jos sen yhteydessä on mahdollisuus käyttää erillistä taukotilaa ja keittiötä.
Varmista, että tilassa on riittävästi maadoitettuja pistorasioita ja valmiudet tarvitsemillesi tietoliikenneyhteyksille. Testaa, että puhelimesi toimii tilassa normaalisti, mikäli talo on vanha tai tila sijaitsee kellarikerroksessa.
Mikäli työhuone on osa suurempaa toimistoa, varmista, että työhuoneen oven voi lukita. Kiinnitä huomiota myös talon turvallisuuteen. Pääseekö rappuun kuka vain? Onko käytössä hälytysjärjestelmä ja vartiointi? Millaiset ovat talon hätäpoistumistiet?
Työhuoneen jakaminen
Työhuoneen jakaminen pienentää selkeästi kustannuksia. Myös kirjallisuuden kääntäjän yksinäisessä työssä voi olla mukava jakaa työhuone ja saada kahvitaukoseuraa. Erityisesti kääntäjäkollegan kanssa jaetusta työtilasta voi olla monenlaista hyötyä, kun vain pelisäännöt ovat selkeät. Työtilan jakamisen lisäksi saattaa olla mahdollista jakaa myös Internet-yhteys, tulostuskustannukset ja kahvinkeitin, jolloin ajan kanssa syntyy selvää säästöä.
Käännöstyö vaatii jatkuvaa keskittymistä. Herkästi häiriintyvän henkilön ei kannata harkita työhuoneen jakamista, mutta keskittymiskykyiselle kääntäjälle jaettu huone voi olla hyvä vaihtoehto, mikäli myös muut huoneen käyttäjät tekevät hiljaista työtä. Jaetun työhuoneen yhteydessä on hyvä olla erillinen tila taukoja, neuvotteluja ja puhelimessa puhumista varten.
Jaetussa huoneessa työskenneltäessä on sovittava selkeästi, mitä kaikkea työhuoneessa saa tehdä sekä missä ja milloin kuulumiset vaihdetaan.
Ergonomia
Kirjallisuuden kääntäjän työssä toteutuvat kaikki istumatyöhön ja päätetyöskentelyyn liittyvät riskit. Siksi työergonomiaan on syytä kiinnittää erittäin suurta huomiota jo heti työhön ryhdyttäessä. Mikäli terveysongelmia ehtii tulla, tilanne on paljon vaikeampi korjata, joten ennaltaehkäisyyn kannattaa panostaa.
Ergonomiassa tärkeintä on muistaa sääntö: seuraava asento on aina se paras. Vaihda asentoa mahdollisimman usein. Jos se tuppaa unohtumaan, laita itsellesi hälytys muistuttamaan asennon vaihtamisesta vaikka puolen tunnin välein.
Ergonomiaa tukeva työhuone parantaa työtehoa
Työhuoneen ergonomisiin kalusteisiin sijoittaminen maksaa itsensä nopeasti takaisin parempana jaksamisena ja tehokkaammin käytettynä työaikana. Nykyajattelun mukaan työhuoneen kalustuksen tulee tukea mahdollisimman monipuolisesti erilaisissa asennoissa työskentelemistä seisomisesta mielellään pötköttelyyn asti.
Selän ja hartiaseudun rasittumista pystyy parhaiten ennaltaehkäisemään sijoittamalla sähköpöytään sekä seisontamattoon, joka mahdollistaa pienen, luonnollisen liikkeen keskivartalossa aina seisomisjaksojen aikana. Mikäli sähköpöydän hankkiminen ei ole mahdollista, kannattaa työtuolista nousta niin usein kuin mahdollista, esimerkiksi aina, kun selaa paperista hakuteosta, ja vähintään tunnin välein muutamaksi minuutiksi.
Sähköpöytää käytettäessä ja siirryttäessä istuvasta työasennosta seisovaan asentoon on tärkeä muistaa säätää näytön kallistusta joka kerta niin, että pään luonnollinen asento säilyy. Myös näppäimistön paikkaa saattaa olla tarpeen vaihtaa asennon muuttamisen yhteydessä. Asentoa on hyvä vaihtaa mieluummin liian tiuhaan kuin harvoin. Myös pitkä yhtäjaksoinen seisominen rasittaa elimistöä, vaikka istumisen vaaroja onkin viime aikoina korostettu erityisesti.
Hyvä työtuoli on sijoitus omaan terveyteen eikä sitä hankkiessa kannata kitsastella. Käytä tuolin hankkimiseen aikaa ja varmista, että pystyt tekemään kaikki tarvittavat säädöt. Kokeile myös, sopisiko sinulle mahdollisesti paremmin satulatuoli, joka tukee selän luonnollista asentoa, tai polvituoli, joka siirtää painoa pois alaselästä. Myös tuolin päälle sijoitettava satulaistuin voi olla hyvä vaihtoehto, mikäli kaipaat enemmän vaihtelua istuma-asentoosi.
Jos jaat työtilan, ehdota kaverillesi yhteisten ergonomiaa parantavien huonekalujen ja apuvälineiden ostamista, jolloin voitte vuorotellen käyttää vaikka polvi- tai satulatuolia tai aktivoivaa seisonta-alustaa.
Lisätietoja työergonomista saat Työterveyslaitokselta.
Mikäli työhuoneessa on tilaa, on suositeltavaa hankkia myös sohva tai divaani, joka mahdollistaa rentoutumisen ja torkahtamisenkin tarvittaessa, ellei työhuoneesi sijaitse kodin yhteydessä.
Taukojumppa ja liikunta työkunnon ylläpitäjänä
Kirjallisuuden kääntäminen vaatii sitkeitä istumalihaksia. Pitkästä istumisesta seuraa kuitenkin useita terveyshaittoja, joita vastaan voi taistella säännöllisellä liikunnalla. Seisontamatto mahdollistaa luonnollisen selän liikkeen seisomisen aikana, mutta se ei riitä korvaamaan taukoliikuntaa.
Ota tavaksesi tehdä taukojumppa vähintään kerran päivässä ja aina tarpeen mukaan, jos hartiat alkavat jumittua tai niska kiristyä. Voit myös laittaa itsellesi jumppamuistutuksen siihen aikaan päivästä, jolloin vireystasosi alkaa laskea, ja näppäimistösi rakosista löytyvien murusten määrä saattaa vähentyä.
Löydät erilaisia ohjattuja taukojumppia seuraavista linkeistä:
https://selkakanava.fi/taukojumppa-ota-tauko-tavaksi, https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/08/17/pida-tauko-jo-muutaman-minuutin-taukojumppa-vetreyttaa, http://www.ukkterveyspalvelut.fi/vertex/pida-mikrotauko-osa-1/, http://www.ukkterveyspalvelut.fi/vertex/pida-mikrotauko-osa-2/, http://www.ukkterveyspalvelut.fi/vertex/virkistaydy-mikrotauolla-osa-3/ ja http://www.ukkterveyspalvelut.fi/kaikki/vetreydy-mikrotauolla-osa-4/.
Mikäli kärsit työskentelyn aiheuttamista niska- ja hartiavaivoista, saatat hyötyä hieronnasta tai kuntosaliharjoittelusta. SKTL:n jäsenet saavat etuja hieronnasta Helsingissä ja Tampereella sekä alennuksen SATS Elixian jäsenyydestä.
Silmien jaksaminen on koetuksella kääntäjän työssä
Työpöydän sijoittamisella ikkunan eteen pystyt parhaiten tukemaan silmiesi jaksamista raskaassa näyttöpäätetyöskentelyssä. Pyri nostamaan katseesi säännöllisesti työstäsi ja katsomaan kaukaisuuteen noin kahden minuutin ajan. Jos sinulla on tapana pohtia näyttöä tuijotellen, opettele uusi tapa ja katsele taivasta mietiskellessäsi. Näin silmälihakset pääsevät rentoutumaan ja silmien aineenvaihdunta pysyy vilkkaana.
Käy optikon näöntarkastuksessa säännöllisesti ja silmälääkärillä tarvittaessa. Hanki erilliset näyttöpäätetyöskentelylasit, mikäli koet, ettei näkösi ole ilman laseja tai tavallisilla laseillasi riittävän hyvä. SKTL:n jäsenet saavat etuja useista optikkoliikkeistä sekä näöntarkastuksista että silmälaseista.
Mikäli silmäsi kuivuvat, kokeile kosteuttavia silmätippoja. Väsyneet silmät saattavat hyötyä myös kevyestä silmäjumpasta.
Riittävä lepo takaa jaksamisen
Työpäivän kesto ja tauot
Kääntäjän työpäivän kesto määräytyy usein työtilanteen mukaan. Olisi kuitenkin tärkeää, että kiireisinäkin aikoina työpäivät pysyisivät kohtuullisen mittaisina ja työviikko sisältäisi myös lepopäiviä, joiden aikana työtä ei tehdä. Mikäli joudut määräajan lähestyessä tekemään poikkeuksellisesti ylipitkiä päiviä tai työviikkoja, muista merkitä kalenteriin muutaman päivän lepojakso ennen seuraavan työn aloittamista.
Työpäivän tauottaminen on tärkeää. Taukojen pituus riippuu sekä työpäivän pituudesta että työn kuormittavuudesta. Myös olosuhteet, kuten vaikkapa helle, saattavat lisätä taukojen tarvetta myös siistissä sisätyössä. Flow saattaa viedä kirjallisuuden kääntäjän mukanaan, joten tauoista kannattaa muistutella itseään tarvittaessa vaikka puhelimeen asennetulla, toistuvalla hälytyksellä. Muista, että työpäivää rytmittävät tauot ovat väsymisen estämistä varten eivätkä väsymyksestä toipumista varten, sillä väsymyksestä toipumiseen ei varttitunnin tauko riitä.
Hyvä nyrkkisääntö on, että parin minuutin tauko, jonka aikana noustaan seisomaan ja ehkä vähän jumpataan ja juodaan vettä, on hyvä pitää kerran tunnissa. Kunnollinen lounastauko, joka sisältää syömisen lisäksi hiukan ulkoilua ja rentoutumista, on hyvä pitää viimeistään neljän tunnin kuluttua työpäivän aloittamisesta. Kahdeksan tunnin työpäivään on hyvä sisällyttää kaksi noin vartin mittaista kahvitaukoa. Päivän venyessä kahdeksaa tuntia pidemmäksi on syytä pitää kaksi kunnollista ruokataukoa.
Lepo aktivoi aivoja ja mahdollistaa luovuuden
Jo lyhyt, muutaman sekunnin nukkuminen työpäivän aikana parantaa merkittävästi työtehoa ja luovuutta, joten silmät ristissä sinnittelyn sijaan kannattaa heittäytyä hetkeksi pitkälleen tai kallistaa työtuolin selkänojaa, ottaa avainnippu käteen niin, että se pääsee vapaasti putoamaan kätesi rentoutuessa, ja ottaa unoset. Heräät avainten putoamiseen ja olet taas virkistynyt ja valmiina työhön. Voit tehostaa avainunia juomalla kupillisen kahvia juuri ennen kuin asetut rentoutumaan.
Yöunesta ei kannata tinkiä edes deadlinen kaatuessa niskaan, sillä hyvin nukkuneena kiireellisestäkin työstä selviää tehokkaammin ja palautuneet aivot löytävät ratkaisuja huomattavasti väsyneitä aivoja nopeammin. Työn tarkkuus ja laatu kärsivät väsymyksestä, joten yöunen kustannuksella puristettu käännös teettää todennäköisesti enemmän korjaustyötä myöhemmässä vaiheessa.
Voit lukea unesta enemmän oheisista linkeistä:
- https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/mielenterveys-ja-arjen-taidot/palauttava-uni/
- https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/uni
Työstä voi levätä myös toimimalla aktiivisesti. Harrastus, joka vaatii niin paljon keskittymistä, että töiden ajattelu sen aikana ei ole mahdollista, auttaa aivoja palautumaan työn rasituksista. Istumatyöläiselle erityisen hyvää tekee keskittymistä vaativa liikunta ja yksinäisen työn puurtaja saattaa hyvinkin nauttia harrastuksesta, jossa tapaa ihmisiä.
Myös erilaisilla juhlilla ja muilla arjesta poikkeavilla tapahtumilla on oma merkityksensä palautumisessa. Oli sitten uskonnollisuudesta mitä mieltä hyvänsä, kannattaa käyttää hyödykseen pyhäpäivät, jotka suomalainen yhteiskunta ikään kuin automaattisesti tarjoaa virkistykseksi ja levoksi ensin talven pimeimpään aikaan ja sitten pitkän kevään katkaisijaksi pääsiäisenä.
Lomailu on tärkeää
Työvuoden rytmittäminen lomilla takaa, että ylikuormittumista ei tapahdu. Olisi hyvä pitää vuoden aikana ainakin kaksi vähintään viikon lomajaksoa. Perinteisesti on pidetty pitkä kesäloma ja noin viikon mittainen talviloma, mutta oman työnsä herrana kirjallisuuden kääntäjä voi pitää lomansa itselleen parhaiten sopivina ajankohtina. Tällöin voi olla järkevää työskennellä kesäisin, kun olemme virkeimmillämme, kiitos runsaan valon, ja lomailla kaikkein synkimmät talvikuukaudet, joiden aikana luontaisesti kaipaamme eniten lepoa.
Kirjallisuuden kääntäjillä on usein jaksoja, jolloin ollaan kahden käännössopimuksen välissä ilman, että seuraavasta työstä on vielä varmuutta. Toiset kääntäjät onnistuvat lomailemaan näiden jaksojen aikana, mutta tilanne, jossa oma toimeentulo on vaakalaudalla, ei ole omiaan tukemaan palautumista. Loma tulisi rauhoittaa työnteolta siten, että ajatukset todella pääsevät irtautumaan työstä. Jo viikko kunnon lomaa rentouttaa hyvin ja irrottaa arjesta, mutta neljäkään viikkoa lomaa ei riitä palautumiseen, jos päivittäin olet kiinni työssäsi, esimerkiksi valvot sähköpostiasi ja työpuhelintasi sopimusneuvottelujen aikana.
Perheellisen kääntäjän on tärkeää pitää ainakin osa lomista perheen kanssa yhtä aikaa siinäkin tapauksessa, että käännöstöiden välinen aika ei satu vaikkapa koululaisten loman ajalle. Tällöin on tärkeää, että käännössopimusta tehdessä muistaa varata aikaa myös lomailuun. Esimerkiksi toukokuun alussa alkavaan, arviosi mukaan neljän kuukauden työhön tuleekin sopia määräajaksi syyskuun loppu, jolloin voit kesän aikana lomailla neljä viikkoa yhdessä läheistesi kanssa. Lomia sopiessaan kirjallisuuden kääntäjä joutuu ottamaan huomioon myös käännösprosessiin kuuluvat neuvottelut kustannustoimittajana kanssa, korjaukset ja taiton tarkastuksen.
Tuetut lomat
Mikäli vuositulosi jäävät alhaisiksi tai sinulla sosiaaliset tai terveydelliset perusteet, saatat olla oikeutettu lomajärjestön järjestämään, tuettuun lomaan joko yksin tai perheesi kanssa. Jos taloudelliset mahdollisuutesi lähteä lomailemaan ovat rajoitetut, kannattaa tämä mahdollisuus hyödyntää. Tuettuja lomia järjestetään ympäri vuoden, myös koululaisten talviloman aikaan. Osalla tuetuista lomista on selkeitä tavoitteita, kuten liikunnallisuuden tai henkisen hyvinvoinnin lisääminen. Tuettua lomaa voi saada kerran kahdessa vuodessa.
Sairaana pitää levätä
Vaikka kirjallisuuden kääntäjä vastaa statukseltaan yrittäjää eikä hänellä ole oikeutta palkalliseen sairauslomaan, ei se tarkoita, että on työskenneltävä sairaana. Olet oikeutettu KELAn maksamaan sairauspäivärahaan, jonka summa määräytyy maksamiesi YEL- tai MYEL-maksujen suuruuden mukaan. Sairauden aikaisista etuuksista voi lukea enemmän Kelan sivuilta: https://www.kela.fi/sairauspaivaraha-maara-yrittaja.
Muista sairauden pitkittyessä olla yhteydessä kustantajaan, mikäli käännöstyösi uhkaa viivästyä. Mitä aikaisemmin kustantaja saa viivästymisestä tiedon, sitä helpompi hänen on muuttaa julkaisuaikataulua tai värvätä tarvittavaa lisätyövoimaa. Ilmoittaminen myös antaa sinulle toipumisrauhan, kun sinun ei tarvitse murehtia tekemättömästä työstä.
Kuntoutus
Mikäli ennaltaehkäisy ei ole onnistunut ja olet hyvistä aikeistasi huolimatta ylikuormittunut tai saanut vaikka kroonistuneita selkä- tai hartiaoireita tai kulumia käsiisi, olet kuntoutuksen tarpeessa. Mikäli koet, että kykysi toimia kääntäjänä on vaarantunut jonkin terveyteesi liittyvän seikan vuoksi, ota lääkärisi kanssa puheeksi mahdollisuus saada kuntoutusta. Työterveyshuoltoon erikoistunut lääkäri tietää, millaisia kuntoutusvaihtoehtoja on olemassa ja mistä sinun kannattaa kuntoutusta hakea.
Valitettavasti erilaisia kuntoutusmahdollisuuksia on supistettu voimakkaasti viime vuosina. Kuntoutusta järjestävät Kela, työeläkelaitokset, kuntien sosiaalitoimi, vakuutusyhtiöt ja vammaisjärjestöt. Kaikkien kuntoutuksenjärjestäjien kuntoutuksia voidaan tukea Kelan myöntämällä kuntoutusrahalla, mikäli työskentely kuntoutuksen aikana ei ole mahdollista.
Kelan järjestämä kuntoutus, tässä tapauksessa puhutaan erityisesti KIILA-kuntoutuksesta, on tarkoitettu henkilöille, joilla sairaus tai vamma heikentää toimintakykyä. KIILA-kuntoutus on tarkoitettu tilanteisiin, joissa omassa ammatissa toimiminen vaarantuu, ellei kuntouttaviin toimiin ryhdytä. Lue lisää Kelan kuntoutuksesta ja kuntoutusrahasta.
Yrittäjänä voit saada Kelalta kuntoutusrahaa kuntoremonttiin, mikäli yrityksesi maksaa kuntoremontin kustannukset. Ensimmäinen kuntoremonttipäivä on omavastuuaikaa, jolta kuntoutusrahaa ei makseta. Edellytys kuntoutusrahalle on, että kuntoremonttiin on hakeuduttu työterveyshuollon ohjauksesta.
Myös esimerkiksi Kelan tukema psykoterapia, jolla hoidetaan mm. ylikuormittumisesta johtuvaa ahdistuneisuutta ja masennusta, on kuntoutusta. Sen tavoitteena on työkyvyn palauttaminen tai ylläpitäminen ja sen saamisen edellytys on, että henkilöllä arvioidaan olevan mahdollisuudet toipua työkykyiseksi.
Mikäli joudut terveydellisistä syistä luopumaan kokonaan kirjallisuuden kääntäjän ammatista, voit saada tukea ammatilliseen uudelleenkoulutukseen. Siihen voit tutustua näistä linkeistä:
- https://www.kela.fi/koulutus-kuntoutuksena
- https://www.tyoelake.fi/elakkeet-eri-elamantilanteissa/kuntoutus-reitti-takaisin-tyoelamaan/.
PHT ry järjestää Pysyvään muutokseen -hyvinvointikursseja, joiden tarkoitus on lisätä kurssilaisten keinoja ylläpitää omaa hyvinvointiaan. Kursseja järjestetään urheiluopistoissa, luontomatkailukohteissa ja kylpylöissä eri puolilla Suomea ja niitä tuetaan veikkausvoittovaroin. Kurssi muodostuu kolmesta jaksosta, joista ensimmäinen on kolme- ja seuraavat kaksipäiväisiä. Kurssilaisen omavastuu on 35 euroa/vrk sisältäen majoituksen yhden hengen huoneessa, ateriat ja ohjelman, kolmiosaisen kurssin hinta on 245 euroa. Matkakulut tulee maksaa itse.
Artikkelin on kirjoittanut Hanna Pippuri.