Artikkeli on päivitetty 15.1.2024

Kirjallisen teoksen luoneella henkilöllä on yksinoikeus luomaansa teokseen. Hän päättää, kuka teoksen saa julkaista, levittää, esittää tai muunnella, ja samalla hän voi saada korvausta teoksen käytöstä. Tästä tekijänoikeudessa on pohjimmiltaan kyse: se suojaa luovaa työtä ja sen avulla luovasta työstä on mahdollista saada tuloja.

Kirjallisuudessa tekijänoikeus syntyy sekä kirjailijalle että kääntäjälle. Käännöksen katsotaan olevan uusi teos: muunnelma, joka on tehty alkuperäisen tekstin pohjalta. Käännösteoksilla on siis aina vähintään kaksi tekijää, alkuperäisen teoksen kirjoittaja sekä kääntäjä.

Tekijänoikeus syntyy automaattisesti teoksen luomishetkellä, eikä sitä tarvitse erikseen rekisteröidä. Tekijänoikeussuojan saamiseksi ei arvioida esimerkiksi teoksen laatua, taiteellista arvoa tai sen tekemiseen kulunutta aikaa. Riittää, että luovan työn tulos on riittävän itsenäinen ja omaperäinen. Kirjallisuudessa teoskynnys on matala, ja lähes kaikki kirjallisuus nauttii tekijänoikeussuojaa. Teoskynnys koskee myös käännöstä: käännöksen tulee olla riittävän itsenäinen ja omaperäinen, jotta se ylittää teoskynnyksen.

Tärkeää on tiedostaa, että tekijänoikeus suojaa teoksen omaperäistä ilmaisumuotoa. Se ei suojaa teoksen ideaa, juonta, tietosisältöä tai teokseen sisältyvää teoriaa, vaan nämä ovat vapaasti käytettävissä.

Tekijänoikeus on voimassa tekijän koko elinajan ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä. Tekijän kuoleman jälkeen tekijänoikeus siirtyy tyypillisesti hänen perillisilleen. Tekijänoikeudet voi myös testamentata. Kun teoksen suoja-aika on päättynyt, tekijänoikeus raukeaa ja teosta saa käyttää vapaasti. Yhteisteosten eli teosten, joilla on useampi tekijä, tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta viimeisenä kuolleen tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Myös kääntäjien tekijänoikeudet vaikuttavat: alkuperäisen tekstin tekijänoikeus voi olla rauennut, mutta kääntäjän tekijänoikeus on edelleen voimassa. Tällöin käännöstä ei saa käyttää vapaasti, vaan tekijänoikeus suojaa sitä.

Mitä oikeuksia kääntäjällä on?

Käännöksen kirjoittajalle syntyy käytännössä samat tekijänoikeudet kuin minkä tahansa muun teoksen tekijälle, kunhan teoskynnys ylittyy. Käännös on kuitenkin muunnelma alkuperäisestä teoksesta, joten sitä koskee myös alkuperäisen tekijän tekijänoikeus.

Tekijälle syntyy lain mukaan kahdenlaisia tekijänoikeuksia: taloudellisia ja moraalisia oikeuksia. Taloudelliset oikeudet ovat yksinoikeus kappaleen valmistamiseen ja yleisölle saataville saattamiseen – ja näitä oikeuksia luovuttamalla tekijä tyypillisesti saa tuloja. Kappaleen valmistaminen tarkoittaa teoksen valmistamista missä tahansa muodossa, esimerkiksi painettuna kirjana, e-kirjana tai äänikirjana. Myös teoskatkelman painattaminen esimerkiksi esitteeseen on kappaleen valmistamista. Yleisön saataville saattaminen puolestaan tarkoittaa mitä tahansa tapaa välittää teosta yleisölle. Teosta voi saattaa yleisön saataville esimerkiksi kirjakaupassa myymällä, radiossa esittämällä tai kirjallisuustapahtumassa lausumalla.

Koska tekijällä on taloudellinen tekijänoikeus teokseensa, useimpiin teoksen käyttötarkoituksiin tarvitaan tekijän lupa. Käännösteosten käyttöön tarvitaan lupa sekä kirjailijalta että kääntäjältä. Esimerkiksi romaanin käännösversion julkaisuun tarvitaan oikeudet sekä romaanin alkuperäiseltä kirjoittajalta että kääntäjältä. Yksityiseen käyttöön käännöksiä voi tehdä tai teettää vapaasti.

Taloudellisten oikeuksien lisäksi tekijälle syntyy moraalisia oikeuksia. Kirjallisuuden alalla näistä olennaisia ovat isyysoikeus ja respektioikeus. Isyysoikeuden mukaan tekijän nimi tulee ilmoittaa teoksen käytön yhteydessä. Kääntäjällä on yhtäläinen oikeus tulla mainituksi käännösteoksen tekijänä. Respektioikeus puolestaan tarkoittaa sitä, että teosta ei saa muuttaa tekijää loukkaavalla tavalla tai esittää tekijää loukkaavassa yhteydessä.

Tekijänoikeuden rajoitukset

Tekijän yksinoikeutta päättää teoksen käytöstä on rajattu tekijänoikeuslaissa erilaisilla poikkeuksilla ja rajoituksilla. Tekijänoikeuden rajoittaminen liittyy käytännön tarpeisiin tai yhteiskunnallisesti painaviin syihin. Laki sallii esimerkiksi muutaman teoskopion valmistamisen yksityistä käyttöä varten, teosten esittämisen opetustoiminnassa, siteeraamisen ja äänikirjojen valmistamisen lukemisesteisille henkilöille ilman tekijöiden lupaa.

Tekijänoikeutta rajoittavat säännökset voivat olla tekijänoikeuden täysrajoituksia tai niin sanottuja pakkolisenssejä. Täysrajoituksen soveltuessa teoksen käyttöön ei tarvitse kysyä tekijän lupaa, eikä käytöstä tarvitse suorittaa korvausta. Esimerkiksi sitaattioikeus on tekijänoikeuden täysrajoitus. Pakkolisenssi taas tarkoittaa, että käyttö on sallittua ilman lupaa, mutta siitä on suoritettava tekijälle korvaus, tavallisesti tekijänoikeusjärjestön välityksellä.

Siteeraamisen kolme sääntöä

Tekijänoikeuslaissa määritelty sitaattioikeus antaa mahdollisuuden siteerata kirjallista teosta ilman tekijän lupaa. Se koskee kirjallisuudessa yhtä lailla alkuperäisteosta kuin käännöstäkin. Sitaatilla tarkoitetaan tässä yhteydessä sanasta sanaan suoraa lainausta teoksesta.

Sitaattioikeutta määrittää kolme sääntöä. Ensimmäinen sääntö on, että siteerata saa vain teosta, joka on julkistettu. Teos on julkistettu, jos se on saatettu luvallisesti yleisön saataville. Esimerkiksi yksityistä kirjeenvaihtoa ei saa lainata sitaattioikeuden nojalla.

Toinen sääntö on, että siteeraamisen tulee tapahtua hyvän tavan mukaisesti. Hyvän tavan mukaisuus pitää myös sisällään kolme vaatimusta: a) sitaatin käyttämiselle tulee olla perusteltu syy, b) siteerattavan teoksen tekijä on mainittava alalla vallitsevan hyvän tavan mukaisesti, ja c) sitaatti tulee erottaa selkeästi omasta tekstistä. Sitaatin käyttö on perusteltua, jos sillä on asiallinen yhteys teokseen, jossa sitaattia käytetään. Sitaatilla voi esimerkiksi perustella omia näkemyksiä, kritisoida toisen esittämää näkemystä tai havainnollistaa asiaa. Sitaatin on oltava tarpeellinen, eikä pelkkä lisäarvon tuominen riitä perusteluksi. Esimerkiksi kirjallisuusarviossa sitaatti on usein tarpeellinen, jos sillä havainnollistetaan jotakin teoksesta sanottua. Sen sijaan sitaattioikeuden nojalla ei voi esimerkiksi julkaista sanomalehdessä Päivän runo -palstaa, vaan sellaiseen käyttöön tarvitaan lupa kirjailijalta ja kääntäjältä. Hyvän tavan mukainen tekijän nimen mainitseminen sitaatin yhteydessä koskee yhtä lailla sekä kirjailijan että kääntäjän nimeä.

Sitaattioikeuden kolmas sääntö on, että siteerata saa vain tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Pituudelle ei ole asetettu tarkkaa rajaa, vaan laajuus arvioidaan tapauskohtaisesti. Nyrkkisääntö on, että lainauksen tulee olla tarpeellinen koko laajuudeltaan, eli perusteettoman pitkää katkelmaa ei saa sitaattioikeuden nojalla lainata. Jollei tekstilaina täytä sitaattioikeuden kaikkia kriteerejä, sen käyttöön tarvitaan lupa tekijältä.

Kirjallisuuden kääntäjät hyödyntävät silloin tällöin lainauksia toisten käännöksistä omassa työssään. Käännettävässä teoksessa voi olla siteerattu esimerkiksi runoa tai näytelmää, josta on jo ennestään olemassa käännös kohdekielelle. Alan käytäntönä on, että tätä olemassa olevaa käännöstä voidaan käyttää uudessa käännösteoksessa sitaatin tavoin. Tällöin on mainittava sekä lainatun tekstin alkuperäistekijä että kääntäjä. Kaunokirjallisuudessa sitaatin lähde- ja tekijätiedot merkitään usein painetun teoksen alkulehdille tai loppuun.

Tekijänoikeuksista tuloiksi

Tekijä saa elantoa luovuttamalla tekijänoikeuksiaan rahallista korvausta vastaan. Tekijä voi luovuttaa sopimuksella taloudelliset oikeutensa teokseen joko kokonaan tai osittain. Oikeuksien luovutuksesta ja sen ehdoista kannattaa aina sopia kirjallisesti. Moraalisia oikeuksia ei tavallisesti voi luovuttaa. Ne jäävät tekijälle, vaikka tekijä olisi luovuttanut taloudelliset oikeutensa.

Kustantamon kanssa tehtävällä käännössopimuksella kääntäjä luovuttaa oikeuden tietyntyyppiseen kappaleenvalmistamiseen sekä yleisön saataville saattamiseen: tyypillisesti kustantamolle luovutetaan oikeus julkaista painettuja laitoksia käännöksestä sekä mahdollisesti oikeus julkaista käännöksestä e-kirjoja ja äänikirjoja. Samalla sovitaan korvauksesta.

Kun kustantamo on julkaissut käännöksen, tekijällä säilyy edelleen oikeus päättää teoksen muusta käytöstä. Julkaisun jälkeistä luvanvaraista käyttöä kutsutaan jälkikäytöksi. Tällaista on esimerkiksi teoksen julkinen esittäminen, esittäminen radiossa ja televisiossa, teoskatkelman julkaisu osana uutta teosta sekä kopioiminen. Kaikkiin näihin tarvitaan lupa tekijältä riippumatta siitä, onko kyseessä kaupallinen käyttötarkoitus. Käännösteosten osalta lupa tarvitaan sekä alkuperäiseltä tekijältä että kääntäjältä. Tietyissä tilanteissa tekijänoikeusjärjestöt Sanasto ja Kopiosto myöntävät keskitetysti teosten jälkikäytön lupia ja keräävät korvaukset tekijöille.

Tekijänoikeustuloja kertyy myös muun muassa kirjastolainaamisesta sekä lukemisesteisille henkilöille valmistetuista äänikirjoista. Näistä tekijät saavat tekijänoikeuskorvausta Sanaston kautta.

Sanasto kerää ja tilittää useita kirjallisuuden kääntäjille tärkeitä tekijänoikeuskorvauksia

Sanasto on vuonna 2005 perustettu tekijänoikeusjärjestö, ja Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto on yksi sen perustajista. Nykyisin Sanasto edustaa yli 16 000:ta kirjallisuuden tekijää eli kääntäjiä, kauno-, tieto- ja oppikirjailijoita sekä runoilijoita.

Sanasto kerää keskitetysti tiettyjä tekijänoikeuskorvauksia kirjallisuuden jälkikäytöstä ja tilittää ne tekijöille. Tavoitteena on mahdollistaa kirjallisuuden tekijöiden luovaa työtä ja tarjota sujuvat luvat kirjallisuuden käyttöön.

Suurin osa Sanaston tilittämistä tekijänoikeuskorvauksista on lainauskorvausta. Sanasto kerää korvauksia myös muun muassa kirjallisuuden radio- ja tv-käytöstä, julkisesta esittämisestä, julkaisusta osana uutta teosta, näyttelykäytöstä sekä lukemisesteisille äänikirjoja valmistavan Celian lainoista. Opetus- ja kulttuuriministeriö on valtuuttanut Sanaston keräämään tiettyjä kirjallisuuden tekijänoikeuskorvauksia. Muita korvausalueita Sanasto hoitaa tekijöiden luvalla.

Sanaston asiakkuus on maksuton. Sanaston asiakkaaksi rekisteröitymällä saat sinulle kertyvät tekijänoikeuskorvaukset, oikeudellista neuvontaa sekä tekijänoikeuskoulutuksia. Asiakkaat voivat myös ohjata Sanastoon lupapyynnöt, kun heidän teostaan halutaan esimerkiksi esittää julkisesti tai julkaista osana oppikirjaa tai muuta uutta julkaisua. Sanasto laskuttaa tekstin käyttäjää hinnastonsa mukaisesti ja tilittää korvaukset tekijälle. Sanasto myöntää tekijöiden puolesta lupia vain yksittäisten tekstikatkelmien tai runojen käyttöön, ei siis kokonaisten teoskokonaisuuksien, kuten romaanien, uudelleenjulkaisuun. Sanasto ei myönnä lupia myöskään teosten kääntämiseen tai muokkaamiseen toiseen taiteenlajiin.

Sanasto huolehtii kirjallisuuden tekijöiden oikeuksista myös lainsäädännön tasolla. Järjestö vaikuttaa aktiivisesti tekijänoikeuksia koskevaan lainvalmisteluun sekä kansallisesti että EU-tasolla ja kampanjoi tekijöiden oikeuksien puolesta. Sanasto tarjoaa tekijöille myös oikeudellista neuvontaa tekijänoikeuskysymyksissä sekä avustaa tekijänoikeusloukkausten ratkaisemisessa. Jos huomaat, että käännöstäsi on käytetty luvatta, voit ottaa yhteyttä Sanastoon ja järjestössä selvitetään asiaa puolestasi.

Lainauskorvaus on tekijänoikeuskorvausta kirjastolainoista

Lainauskorvaus on monelle kirjallisuuden kääntäjälle tärkeä lisätulo. Se on tekijänoikeuteen pohjautuva korvaus, jota maksetaan teosten kirjastolainaamisesta. Lainauskorvaus kompensoi tekijöille lainaamisesta aiheutuvaa tulonmenetystä. Korvausta kertyy Suomessa yleisten kirjastojen ja korkeakoulukirjastojen lainoista. Korvausta saavat lainattujen teosten tekijät: kirjailijat, kääntäjät, kuvittajat ja musiikintekijät.

E-lainauskorvausta maksettiin ensimmäisen kerran yleisten kirjastojen e-lainoista vuonna 2023. Vuodesta 2024 alkaen e-lainauskorvauksen piiriin tulevat myös korkeakoulukirjastot sekä uutena edunsaajaryhmänä äänikirjojen lukijat. Erityisesti korkeakoulukirjastoissa yleisessä käytössä olevat nk. verkkokirjahyllyjen e-kirjat ja e-äänikirjat ovat kuitenkin yhä korvausten ulkopuolella.

Lainauskorvaus maksetaan valtion budjetista. Lainauskorvausmääräraha jaetaan kolmen järjestön kautta tekijöille: Sanasto jakaa lainauskorvaukset kirjailijoille ja kääntäjille, Kopiosto kuvittajille ja Teosto musiikintekijöille. Lainauskorvaus maksetaan toteutuneen käytön mukaan: jokainen tekijä, jonka teosta lainataan kirjastoista, on oikeutettu lainauskorvaukseen.

Kääntäjänä saat sinulle kertyvät lainauskorvaukset rekisteröitymällä Sanaston asiakkaaksi. Lainauskorvauksia ei tarvitse erikseen hakea, vaan riittää, että rekisteröidyt oma.sanasto.fi-palveluun ja lisäät omat teoksesi teosluetteloon. Lainauskorvausta maksetaan vuosittain. Tilitysaikataulun löydät Sanaston verkkosivuilta: sanasto.fi.

Lainauskorvausta kertyy teoksista, joilla on ISBN-tunnus ja jotka ovat lainattavissa yleisistä kirjastoista tai korkeakoulukirjastoista. Lainauskorvausta maksetaan painetuista teoksista sekä osasta e-kirjoista ja sähköisistä äänikirjoista. Kaupalliset äänikirjapalvelut, kuten BookBeat tai Storytel, eivät kuulu e-lainauskorvauksen piiriin.

Lainauskorvaukset jaetaan lainaustilastojen perusteella: tekijä saa korvausta sen mukaan, kuinka paljon hänen teoksiaan on lainattu. Käännösteosten osalta kääntäjä saa puolet lainakohtaisesta korvauksesta. Jos kääntäjiä on useita, osuus jaetaan tasan kääntäjien kesken. Kuvateosten, kuten satukirjojen, osalta tekstintekijöiden lainauskorvaus on pienempi, sillä niistä maksetaan enemmän korvausta kuvantekijöille. Yhden vuoden lainoista tekijä voi saada lainauskorvausta enintään 32 000 euroa.

Esimerkki:

Vuonna 2023 lainauskorvausta sai 31 senttiä per laina, jolloin kääntäjän puolikas osuus siitä oli 15,5 senttiä per laina.

Kääntäjä A on kääntänyt yhden romaanin yksin. Tätä teosta lainattiin kirjastoista vuonna 2022 yhteensä 3 000 kertaa. Lainojen perusteella kääntäjälle kertyi lainauskorvausta yhteensä 465 euroa. 

Kääntäjä B on kääntänyt 10 romaania yksin. Näitä teoksia lainattiin kirjastoista vuonna 2022 yhteensä 30 000 kertaa. Lainojen perusteella kääntäjälle kertyi lainauskorvausta yhteensä 4 650 euroa.

Lainauskorvaus on verotettavaa tuloa, kuten myös muut tekijänoikeuskorvaukset. Lainauskorvaukset ovat henkilökohtaisia, eli niitä ei voi siirtää tekijän elinaikana toiselle henkilölle tai yritykselle. Tekijän kuoltua oikeus lainauskorvaukseen voi siirtyä perintönä tai testamentilla.

Lue lisää tekijänoikeudesta:

Kirjoittaja on kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanaston viestintä- ja markkinointipäällikkö Maija Lielahti.